TVT-koulutukseen kuuluvat lähikoulutustilaisuudet lähestyvät. Niitä varten koulutukseen osallistujien on ollut anottava esimieheltään hyväksyminen, sillä koulutukseen osallistuminen vaatii virkatehtävien sijaisjärjestelyjä. Koulun toiminnan järjestelyistä on siten aikaisemmin keskusteltu. Koulutusasiaani esimies suhtautui myönteisesti, sillä hän näki TVT-koulutuksen tärkeänä koulutustavoitteiden kannalta. Kyseisen koulutuksen saamista puoltaa se, että hoidan koulun ATK-vastaavan tehtäviä ja sen ohella TVT-vastaavan tehtäviä. Tehtäviini on kuulunut myös koulun TVT-strategian laatiminen, johon olen saanut tarvittavaa koulutusta. Tehtävien hoitaminen edellyttää ajan tasalla olevan koulutuksen saamista. Varmaan muillakin TVT-koulutukseen tulevilla henkilöillä on ollut samantapaisia tehtäviä tai tulee niitä olemaan.
Terveisin Veikko Vilmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti