Jokainen TVT-koulutukseen osallistuja on varmaan pohdiskellut melko tarkkaan käytyjä oppimissisältöjä ja muistiinpanoja, joita tehtiin toisena lähikoulutuspäivänä. Koulutuksen aikana esitetyt kysymykset ja vastaukset olivat pedagogiikan kannalta avartavia lisäten TVT-tietämystä. Iltapäivällä kukin tarttui oman TVT-projektityönsä tarkastelemiseen ja tekemiseen. Koulutuksen aikana sain tehtyä projektityön sisällysluettelon, joka antaa eräänlaisen yleiskuvan työn sisällöstä ja laajuudesta. Sisällysluettelon tekemisessä auttoi projektityön suunnitelma, jonka kouluttajat olivat arvioineet. Valmistunut TVT-projektityö tulee myöhemmin kokonaisuudessaan verkkoon. Projektityötä voidaan kommentoida. Koulutuksen päätyttyä oli mahdollista keskustella kouluttajien kanssa vielä jonkin aikaa blogien kirjoittamisesta, sillä ne ovat ajankohtaisia koulutustavoitteiden kannalta.
Terveisin Veikko Vilmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti