Hallituksen iltakoulussa käsiteltiin eilen lainsäädännön valmistelua. Oikeaa harkintaa ja viisautta näytti löytyvän. Aikaisemmin toisessa tilaisuudessa osallistujilla oli mahdollisuus kysyä lainsäädäntöasioista niiltä henkilöiltä, joiden rooliin ne läheisesti kuuluvat. Kerjäämisen kieltämisen lain nykyvaihe kiinnosti. Haluttiin saada selvitystä siihen, olisiko suunnitteilla oleva laki inhimillisesti oikea ratkaisu. Asian kohdalla ei voida sivuuttaa rakenteellista köyhyysilmiötä, jota hallituksen iltakoulu mietti. Säädöksissä tähdennetään lisäksi ihmisten vapaata liikkumisoikeutta, jonka mukaan ihmiset voivat toimia parhaaksi katsomallaan tavalla.
Viestintävälineiden tehtävä on välittää tietoa päätöksistä ja tapahtumien kulusta. Toivottavasti tapahtumien seuraaja saa sellaisen kuvan, että vastuulliset tahot ovat todella paneutuneet kulloinkin päätettävään asiaan. Oikeat määritelmät ja eri puolia tarkastelevat kannanotot liittyvät kerjäämisasiaankin, jota hallituksen iltakoulu lienee myös pitänyt monitahoisena ongelmana. Kyseinen ongelman suhteen on toimittava harkitusti oikein. Ihmisen hyvää tavoitteleva päätöksenteko on yhteydessä laadukkaiden palvelujen järjestymiseen. Myönteiset kokemukset lisäävät hallinnon arvostusta. Suunniteltujen lakien käytäntöön soveltaminen sisältää tarvittaessa myös itseohjautuvuuden.
Päätöksiä arvioitaessa nousee esiin muitakin kysymyksiä: millaisia ovat asukkaiden käsitykset päätöksenteon toimivuudesta ja oikeudenmukaisuudesta, miten estetään yhteiskunnan väestön mahdollista polarisoitumista. Tehdyt päätökset vaikuttavat siihen, miten paljon luotetaan hallintoon. Sosiaaliset vaatimukset ja paineet ovat päätösten taustalla. Päätöksiä tehtäessä ihmisarvon yläkäsitteen tulisi suunnata ajattelua, niin lienee ollut hallituksen iltakoulunkin periaatteena.
Terveisin
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Kuopio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti