Päätösten valmistelua on kiinnostava seurata. Esimerkiksi eduskunnan kyselytunneilla esitetään kysymyksiä, joiden vastausten pitäisi viedä asioita eteenpäin. Kun arvioi keskusteluja, melko usein huomaa: kysymykset ja vastaukset eivät kohtaa toisiaan. Ei kai tämä liene viestinnän tarkoitus? Tilaisuuden puheenjohtaja voisi kiinnittää asiaan huomiota. Hänen on jaettava osallistujien puheenvuoroja oikeudenmukaisesti ja huolehdittava puheenvuorojen ajankäytöstä. Puheenvuoron käyttäjän on toimittava myös sovitun ajan puitteissa. Jos pelisääntöjä noudatetaan, keskustelua arvostetaan. Kun eri intressiryhmien tavoitteet ovat tiedossa, niitä koskevia päätöksiä seurataan. Erikoisen tarkasti seurataan ajankohtaisia organisaatioita koskevia muutossuunnitelmia ja perhepolitiikan kysymyksiä.
Päätöksenteossa keskeistä on luottamuksen saavuttaminen ja säilyttäminen. Jos menettää luottamuksen, sen takaisin saaminen on vaikeahkoa. Edistyksellisessä toiminnassa arvioidaan huolellisesti kritiikki. Monet vieraantuvat yhteiskunnasta, jota he eivät jostain syystä enää koe läheiseksi. Tehtävät ratkaisut edellyttävät sitä, että asianosaisia kuullaan mahdollisimman hyvin. Päätöksiä tehtäessä on mietittävä tarkoin suunnitelmien laajuutta ja seurauksia. Joskus asioita siirretään toiseen ajankohtaan vältettäessä kiusallisia ratkaisuja. Toiminta ei ole perusteltua, jos päätöksiä tarvitaan. Sosiaalisten vaatimusten paineissakin on pystyttävä päättämään asioista. Hankaliin kysymyksiin on kyettävä vastaamaan kyllin suoraan.
Tarkoin eritelty tieto vaikuttaa siten, ettei tarvitse myöhemmin korjailla tehtyjä päätöksiä. Ovatko julkisuudessa esille tulleet esimerkit luottamusta herättäviä? Kun asioita hoidetaan laadukkaasti, eri näkemyksiä voidaan hyödyntää. Hallinnon itseohjautuvuudella on myös merkitystä. Päätöksenteosta tehdyt myönteiset havainnot ja kokemukset lisäävät toimijoiden arvostusta. Kun pohditaan yhteiskunnan palveltavuutta, tarkasteltavia tekijöitä kuvataan usein keskimääräisten lukujen avulla. Menettelyllä on kokonaisuuden hahmottamisen kannalta puutteensa, joka on tiedostettava. Analysointimenetelmiä onkin mietittävä huolella. Viimeaikaisia julkisuudessa esillä olleita suunnitelmia on myös arvioitava laadun kannalta. Miten hyvin on perusteltu organisaatioiden muutosratkaisuja?
Terveisin
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Kuopio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti