lauantai 1. maaliskuuta 2008

VIESTINTÄ HAASTEELLINEN TEHTÄVÄ

Kouluissa on pidetty koulutustavoitteiden arvioinnin kannalta niin sanottuja toimintakyselyjä. Huoltajat ovat ottaneet kantaa koulua koskeviin kokemiinsa hyvinvointiasioihin. Kysytyt asiat -muuttujat - ovat kuvanneet koulun toiminnan kannalta keskeisiä hyvinvointitekijöitä, joita on perusteltua huolella tarkastella. Kiinnostavaa on seurata, miten koulutuksen suunnittelu ja päätöksenteko tulkitsee saatuja tutkimustuloksia hyvinvointiratkaisuja tehdessään. Koulutuksen suunnittelussa ja päätöksenteossa joudutaan pohtimaan myös tulevaisuuden osaamiseen liittyviä kysymyksiä. Siinä yhteydessä etsitään mahdollisimman hyviä määritelmiä ja vastauksia, mitä koulutuksen ja opetuksen laatu todella on ja mitä kansalaisilta tulevaisuudessa odotetaan. Koulutuksen tehtävänä on luoda edelliseen liittyen mahdollisimman hyviä valmiuksia haasteellisen koulutustehtävän toteuttamiseksi. Erikoista edellä mainittujen toimintakyselyjen kohdalla on se, että niissä käytettiin TVT-vastaustekniikkaa hyväksi "paperivastausten" lisäksi. Käsillä olevassa yhteishaussa on otettu käyttöön myös uusi viestintätekniikka. Kouluissa on hyvä kiinnittää huomiota eri viestintämenettelyjen opettamiseen ja kehittämiseen, sillä niiden käyttö tulee kasvamaan yhä enemmän tulevaisuudessa. Päätöksentekijöiden vastuulla on koulutuspalvelujen kehittäminen, johon viestintäkulttuuri oleellisena kuuluu.

Terveisin Veikko Vilmi

Ei kommentteja: